sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Lihaperunasoselaatikko Mummon Muusista

Lihaperunasoselaatikko

3 dl vettä
3 dl maitoa
1 pss perunasosejauhetta (mummon muusi  tms.)
1 rkl margariinia TAI VOITA
1 dl kylmää maitoa tai kermaa + 1 kananmuna
1/2 tl sokeria

Valmista muusi ja anna sen tasaantua sekä jäähtyä vähän.
Sekoita kananmuna 1 dl:aan kylmää maitoa/kermaa, lisää ripaus sokeria.

JAUHELIHASEOS:
300 g  (tai 400 g) jauhelihaa (mikä tahansa jauheliha käy)
ripaus sipulijauhetta, reilusti paprikajauhetta
paistamisen loppuvaiheessa maustepippuria, suolaa,
tilkka sinappia, ja/tai Worchesterkastiketta
(sekaan voi lisätä halutessaan myös porkkanaraastetta)

Paista jauheliha (ja porkkanaraaste) pannulla ja mausta.
Voitele uunivuoka. Levitä uunivuokaan ensin kerros muusia ja sen päälle jauhelihaseos. Lopuksi loput muusit. Laita muutama nokare margariinia tai pullosta juoksevaa margariinia päälle ja ripota korppujauhoja  (tai juustoraastetta)  pinnalle.

Paista 200 asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea.